On ilimoja pielly...
Siitähän sitä on taas puhetta riittänyt. Ilmoista, säästä. Marraskuussa päiviteltiin vesisadetta ja viime viikkoina paukkupakkasia. Pakkaskausi huipentui täällä vajaa viikko sitten, jolloin mittarit jäkittivät kolmeenkymmeneen asteeseen. Ja ylikin.
Tuntuu, että viime vuosien aikaan on jotenkin hämärtynyt käsitys tai muisto siitä, minkälainen niin sanottu tavallinen talvikeli on. Äärimmäisyyksistä kun on lämpötiloissa menty toiseen. Tämä näkyy esimerkiksi maakuntaviestihiihdoissa, jotka joudutaan perumaan milloin lumenpuutteen takia tai sitten liiallisen kylmyyden. Tällä kertaa oli vuorossa ankara pakkanen, joka siirsi Kälviällä pidettävän hiihtotapahtuman kuluvan kuun viimeiselle päivälle. Tai siitäkin eteenpäin keväämmälle, jos olosuhteet eivät salli silloinkaan järjestelyitä.
Hiihtäjät kyllä lähtevät harrastuksensa pariin aina kun mahdollista. Nyt, kun talvisää on parhaimmillaan äärimmäisyyksien välissä, alkaa meiltä muilta olla tekosyyt vähissä olla lähtemättä happihypylle. Oli niin helppo sanoa, lähinnä tietenkin itselleen, että kukapa sitä vesisateeseen menisi. Paukkupakkasista nyt puhumattakaan. Olisikohan nyt sitten liian hyvä keli... JM
Kevättä kohti mennään...
Keväinen maisema alkaa tarjota jo tässä vaiheessa vuotta erilaisia sävyjään. Tämä kuva on otettu aivan Pyhäsalmen keskustassa. Alue on hotellin taajamanpuoleisen päädyn pieni puistikko aamupäiväauringon aikaan.
Helsingin Matkamessuilla Keskipistealueen osasto
Iina Kangasharju valloittaa Pohjois-Pohjanmaan osastolla
Pyhäjärven tapahtumat ja matkailuyritykset ovat jälleen mukana Suomen suurimmilla matkailualan messuilla 21.-24. tammikuuta Helsingissä. Nivala-Haapajärven ja Siikalatvan seutukunnilla on yhteinen osasto Pohjois-Pohjanmaan yhteisosastolla. Messujen alkuosa on tarkoitettu matkailualan ammattilaisille; suuri yleisö pääsee messuille perjantain puolestapäivästä alkaen.
Messuosallistumisen mahdollistaa Nihak Oy:n hallinnoima EU-osarahoitteinen Keskipistealue matkailukartalle -hanke. Osaston toiminnan etukäteiskoordinoinnista vastaa projektipäällikkö Pirjo Nuottimäki ja sen käytännön pyörittämisestä Pekka Luukkonen.
Alue on messuilla tapahtumat ”edellä”. Hanke tekee ensimmäistä kertaa alueellisen tapahtumaesitteen; toki vain hankkeeseen mukaan lähteneistä tapahtumista. Ajatuksena on, että tapahtumat – kuten myös käyntikohteet ja ohjelmapalvelutkin – houkuttelevat alueelle matkailijoita, jotka tarvitsevat sitten myös majoitus- ja ruokailupalveluilta ja niin edeleen.
Pyhäjärven matkailua osastolla edustavat useampana päivänä Erkki Böhme ja Kari Laitinen HiisiHeimo Matkailuyhdistyksestä sekä Tapio Rannanmaa Emolahti Campingiltä.
Seutumme esiintyjänä lauantai- ja sunnuntai-iltapäivällä Pohjois-Pohjanmaan osastolla on pyhäjärvinen Iina Kangasharju valloittaen jälleen kuulijoiden sydämiä muutaman lyhyen setin verran.
Lisäksi Suurlavalla ensi kesänä esiintyvä Matti Esko laulaa yhteisosaston lavalla lyhyitä settejä iltapäivisin perjantaista alkaen. Matti Esko on koko maakunnan esiintyjä, mutta hänen mukanaolo mahdollistui Pohdin osarahoituksella.
Pyhäjärvisille toissa Kihuilta tuttu juontaja-taikuri Joni Pakanen toimii yhteisosaston isäntänä. Maakunnan osastolla on esimerkiksi myös niin Meri-Oulun Turpeisen baari televisiosta tuttuine näyttelijöineen kuin Tietomaan sählylaukaisupelikin.
Ampparit voittojen tielle
Uusi vuosi on alkanut Pyhäjärven Pohdin jääkikkojaoston edustusjoukkueella mallikkaasti. Vuoden alussa pelatut kaksi harjoitusottelua näyttivät voitokkaan suunnan, sillä vuoden toisena päivänä pelattu harjoitusottelu juuri 2-divisioonaan Savo-Karjalan alueella noussut LL-89 nöyrtyi Inmet-areenalla peräti 18-4 ja loppiaisena Hämeen sarjassa samaa divaria pelaava Suolahden Urhot taipui tiukan ja vaiherikkaan ottelun jälkeen maalein 8-7.
Viime lauantaina olikin sitten tosi kyseessä, kun alettiin metsästää kevätkauden sarjapisteitä Pohjoisella alueella. Kotihalliin saapui PJK Pyhäjoelta varmaankin kolmen pisteen toivossa, sillä edellinen, viime vuoden viimeinen kohtaaminen hävittiin Pyhäjoella 9-3. Pohti hallitsi ensimmäistä ja kolmatta erää mielin määrin, toinen erä oli vaikeampi, johtuen lukuisista, jopa aivan turhistakin jäähyistä. Ensimmäinen Amppareiden maali tälle vuodelle sarjapeleissä kirjattiin ajassa 0.31, ja vaikka PJK tuli parin minuutin päästä tasoihin, ei kaukalon herruudesta ollut epäselvyyttä. Mikäli toinen erä olisi mennyt ilman jäähyjä, olisi loppunumerot olleet varmaan erilaiset, tämä avausottelu päättyi kotijoukkueen voittoon 9-6. Ottelun maalit syntyivät suurimmaksi osaksi erikoistilannepelissä, sillä vastustajan ennakkoon tiedetty tehokas ylivoima, silloin kun se on tehokas, toi heille kolme ylivoimamaalia, mutta vastaavasti Ampparit tekivät alivoimallaan neljä maalia, joten se siitä PJK:n tehokkaasta ylivoimasta.
Joukkue jatkaa ensi lauantaina vieraspelillä Liminkaa vastaan. Pisteitä saalistivat Joona Laitila 3+1, Miska Humaloja 1+3, Juha Väisänen ja Juho-Matti Pikkarainen 2+0, Jesse Rönkä ja Jari Humaloja 0+2, Jere Rönkä 1+0, Toni Leskinen, Juuso Peltokorpi ja Arto Pesola 0+1. EHu.
Viikon otsikoita
Kaupungin kotisivut uudistuneet
Sanaton ikävä -gospelkonsertti pääkirkossa
Kultaisen iän kerho kutsuu ikäihmisiä
Martat aloittivat vuoden tulevaa suunnitellen
Uusi hieroja aloittaa Sahahampaassa
VPK päätti syysharjoituskautensa pikkujouluihin
Sotaorpo Anna-Liisa Kamula: Minun oli hyvä mummon luona
Tapaninaho johtaa eläkeläisiä
Hiihto: Kyläcup Niinimäen Siimeksessä
<< Takaisin arkistoon